Vahva happo määritellään hapoksi, joka ionisoituu täydellisesti vesiliuoksessa (polyproottiset hapot, kuten rikkihappo, ovat merkittäviä poikkeuksia). Vaihtoehtoisesti, kun ymmärretään happamuusvakioiden käsitteen kautta, vahva happo määritellään sellaiseksi, jonka pKa-arvo on alle 1,74. Tämä arvo tarkoittaa, että standardiolosuhteissa vetyionien pitoisuus on yhtä suuri kuin liuokseen lisätyn hapon pitoisuus.
Useimmat vahvat hapot ovat syövyttäviä; poikkeuksia kuitenkin löytyy. Esimerkiksi karboraanihappo (H(CHB11Cl11))-eräänlainen superhappo-on miljoona kertaa happamampi kuin rikkihappo, mutta ei kuitenkaan täysin -syövyttävä. Toisaalta fluorivetyhappo (HF)-heikkoksi hapoksi-luokiteltu on erittäin syövyttävää. Se pystyy liuottamaan suurimman osan metallioksideista-mukaan lukien lasin-sekä kaikkia metalleja iridiumia lukuun ottamatta.
Kemiallinen yhtälö, joka edustaa vahvan hapon täydellistä dissosiaatiota vesiliuoksessa, on seuraava: HA(aq) + H2O(l) → H3O+(aq) + A⁻(aq)
Yleensä hapot eivät dissosioidu täysin vedessä; näin ollen niiden reaktiot esitetään tyypillisesti kemiallisina tasapainoina eikä täydellisinä reaktioina. Heikot hapot ovat määritelmän mukaan sellaisia, jotka eivät käy läpi täydellistä dissosiaatiota. Happamuusvakioiden käyttäminen vahvojen ja heikkojen happojen erottamiseen ei ole aina yksinkertaista (koska numeerisia eroja voi olla vaikea tulkita tai näyttää hienovaraisilta); siksi kemiallisten yhtälöiden käyttäminen näiden kahden luokan erottamiseen on usein loogisempi lähestymistapa.
Koska vahvat hapot dissosioituvat täydellisesti vesiliuoksissa, vetyionien pitoisuus vedessä on yhtä suuri kuin liuokseen lisätyn hapon alkupitoisuus: [HA]=[H⁺]=[A⁻]; pH=-log[H⁺]
